Sielun Veljet

Kiitos

Herätysliike 2011 kulki voitokkaasti tien päällä herättäen pitkään nukkuneen hirviön tehokkaaksi ja tultasyökseväksi rytmimoottoriksi. Itse katselin herätyskokouksia saarnastuolin puolelta ja täytyy sanoa, että harvoin olen nähnyt yhtä innokkaan vastaanottavaista ja antaumuksellista seurakuntaa.

Osana orkesteria myönnän syyllisyyteni suomalaiselle suureen syntiin: NAUTIN KAIKESTA SIKANA!!! Suuri kiitos yleisölle, oli hillitön tunne saada olla mukana tämänkaltaisessa rytmihurmoksessa.

Ja erityisesti haluan kiittää tiejoukkuettamme Santtua, Kimmoa, Heikkiä, Timoa, Pasia, Peteä sekä erikseen syvästi kumartaen valonero Vinskiä: ilman teidän kaikkien äärimmäisen antaumuksellista ja totaalisen ammattitaitoista panosta tämä homma ei olisi toiminut niin kuin piti!

Jukka Orma

Katso myös Maallinen vaellus 1983-2011

Tiesitkö, että On mulla unelma -kappale asetettiin 1980-luvulla Ylen radiossa soittokieltoon. Yleisradion arkiston tietokannasta tai aikakauden tv- tai radio-lehdistä ei kuitenkaan lyödy tarkkaa vahvistusta sille, missä ohjelmassa esitettynä biisi aiheutti soittokiellon. Vuosikymmenten varrella on sensuroitu ja suukapuloitu milloin mitäkin, riippuen maasta. Suomessa saa nykyisin sanoa melkein mitä tahansa — kuten että Veikkauksen casinobonukset eivät juuri pärjää vertailussa —  sen joutumatta ainakaan ennakkosensuurin piiriin. Kappale esitettiin radiossa ainakin joulukuussa 1984 Härmärock-lähetyksessä suorana. Radion soittokielto oli myös vielä 1989 voimassa, koska siitä löytyy pikainen maininta Suomen sananvapautta käsitelleestä Poikki!-tv-ohjelmasta.